Henkisen kuormituksen mittaaminen osaksi työkykyjohtamista

Tiiminvetäjiä ja esimiehiä ovat jo pitkään saattaneet huolestuttaa poissaolotilastot ja työntekijäkeskusteluissa toistuvat jaksamisen ongelmat. Henkinen jaksaminen työkyvyn tekijänä on havaittu työntekijä- ja tiiminvetäjätasolla.

Halutaan tehdä jotain, mutta keinoja tuntuu olevan rajallisesti. Henkilöstön työhyvinvointiin on panostettu ja työilmapiiritutkimuksia tehdään säännöllisesti. Mitään yhtä tai selvää syytä ei ongelmiin tunnu olevan.

Viimeistään talousjohtajan raportti lisääntyneistä kustannuksista aloittaa johtotason keskustelun asiasta. Pitkän ajan trendi osoittaa mielenterveysongelmien kasvavaa osuutta sairauspoissaoloista ja ennenaikainen eläköityminenkin on yrityksessä näistä syistä koettu. Yrityksen työhyvinvointisuunnitelmaa päätetään tarkastella laajasti. Mitä se tällä hetkellä pitää sisällään?

Työturvallisuus ja fyysinen kuormitus

Työturvallisuus on ollut lakien ja säädösten piirissä pisimpään. Työsuojeluhallintoa uudistettiin 1970-luvulla ja tapaturmat työssä vähenivät aluksi jyrkästi, jatkaen sen jälkeen laskuaan tasaisemmin.

Fyysisen jaksamisen tukeminen on ollut osa monen yrityksen hyvinvointisuunnitelmaa jo pitkään. Esimerkiksi ergonomiaan liittyvät toimet ovat vaikuttaneet tuki- ja liikuntaelinsairauksien määrään ja hyvä fyysinen kunto nähdään tärkeänä työkykyyn vaikuttavana tekijänä. Enää tuskin löytyy yritykstä, joka ei tavalla tai toisella rohkaisi työntekijöitään pitämään huolta fyysisestä kunnostaan, ja esimerkiksi huomioimaan sydän- ja verisuonitautien riskit mahdollisimman aikaisin.

Työkyvyn uusin komponentti on henkinen jaksaminen ja mielenterveys. Se saattaa yritysten työhyvinvointisuunnitelmista vielä puuttua kokonaan tai toimet ovat vajavaisia. 

Henkisen kuormituksen mittaaminen osaksi työkykyjohtamista

Henkinen kuormitus, miten lähteä tarttumaan asiaan?

Ensimmäinen tehtävä yrityksessä on myöntää asian olemassaolo.

On havaittava se, että yksilöstä riippuen henkisen kuormituksen määrä työssä voi olla suuri. Niin suuri, että se saattaa pitkittyessään johtaa sairauslomiin tai jopa työkyvyttömyyteen. Pitkittyneen stressin tuhoisista fysiologisista vaikutuksista kirjoitettiin viimeksi tänään (13.5.2019) Helsingin Sanomissa. Selvää lienee, että työnteon tuottavuus vähenee sitä ennen.

Ihmisillä on työn lisäksi arki, perhe ja vapaa-aika, jotka tuovat kuormitukseen oman osansa. Näistä työnantaja ei voi tietää. On pidettävä faktana, että ainakin ajoittain joidenkin työntekijöiden kokonaiskuorma ylittää jaksamisen rajat.

Jokaisessa yrityksessä voi työuupua, oli tilanne miten hyvä tahansa ilmapiirin, tilauskirjan tai vaikkapa talven aikana raportoitujen hiihtokilometrien suhteen. Tämä pitää tiedostaa, vasta sitten voidaan yhdessä lähteä miettimään millä keinoin henkisen kuormituksen tilannetta voisi kartoittaa. Käytännön toimiin on mahdollista ryhtyä pikaisestikin, sisäisesti tai yhdessä työterveyshuollon kanssa.

Hyvinvointisuunnitelma kannattaa käydä läpi ja varmistaa, että se sisältää ennakoivan henkisen hyvinvoinnin toimia. Aluksi voidaan tehdä esimerkiksi psyykkistä kuormitusta mittaava tutkimus ja määrittää jatkotoimenpiteitä sen perusteella. Toimenpiteitä ja organisaation reagointiherkkyyttä tulee parantaa jatkuvasti, kerran tehty suunnitelma ei riitä.

Henkisen hyvinvoinnin mittaaminen luotettavasti ja vaivattomasti on uutta

Henkistä hyvinvointia on aiemmin mitattu lähinnä kyselytutkimuksin. Niiden kyky kertoa organisaation nykytilasta on rajallinen, ellei kyselyiden kohde, ajoitus ja taajuus ole tarkasti mietitty ja jatkuvasti päivittyvä. Subjektiivisten kyselyiden lisäksi tarvitaan objektiivista tietoa.

Objektiivista dataa tuovat fysiologiset mittarit. Riittävän pitkä mittausjakso varmistaa sen, että tilanne ei ole kuva yhdestä hetkestä vaan kattaa erilaisia päiviä ja viikkoja.

Mittausten ensisijainen tarkoitus on auttaa yksilöitä havahtumaan. Ymmärtämään, mistä oma kuormitus muodostuu ja millaisin keinoin siihen voi vaikuttaa. Tavoite on, että ihminen löytää itselleen parhaat keinot stressinhallintaan sekä motivoituu ylläpitämään elämäntapamuutoksia. Tässä auttaa se, että yksilö saa reaaliaikaisesti palautetta omasta toiminnastaan.

Moodmetric-mittaus antaa tietoa henkisen kuormituksen tasosta

Moodmetric-älysormuksella tehtävä reaaliaikainen mittaus antaa jatkuvaa tietoa kuormitustasosta, ja miten päivän tekemiset tasoon vaikuttavat.

Kahden viikon Moodmetric-mittausjakso on riittävä henkisen kuormituksen kartoittamiseen. Tällöin jakson voi uusia vaikka vuoden päästä tai tarpeen mukaan. Jos tasot ovat hyvin korkeat, on jakson jatkamisesta tai muista toimenpiteistä hyvä sopia esimerkiksi työterveyslääkärin tai hoitajan kanssa.

 

Artikkelin alussa olevan esimerkin yritys on kuvitteellinen, mutta tilanne tuttu monella työpaikalla. Pohditaanko teidän yrityksessänne samoja asioita? Pyydä tarjous Moodmetric-mittauksesta tai kysy asiantuntijaltamme, miten voitte lähteä liikkeelle henkisen kuormituksen kartoituksessa:

Henna Salonius +358 44 309 6997 [email protected]

Pyydä tarjous Moodmetric-mittauksesta

Stressi näkyy terveyskeskuslääkärin vastaanotolla

Lyhyt haastattelututkimus Tampereen lääkäripäivillä osoitti, että stressi on usein puheenaiheena lääkärin vastaanotolla. Kroonistunut stressi näkyy erilaisina oireina, mutta siihen havahdutaan usein vasta kun fyysiset oireet, kuten esimerkiksi rytmihäiriöt ja univaikeudet, ilmaantuvat.

Lääkärit ovat hyvin selvillä, että krooninen stressi on monien oireiden taustalla.  Asiakkaat itse  näkevät stressin muiden vaivojen taustatekijänä vaihtelevasti. Stressin mittaamiseen ja asiakkaan oman ymmärryksen herättämiseen on kuitenkin niukasti välineitä tarjolla.

Miten saadaan parempia stressin mittaamisen välineitä yleislääkärin työkaluksi?

Verenpaineen mittaus on eniten käytetty mittari, kun asiakas kokee henkisen kuormituksen liian suureksi. Se ei kuitenkaan kerro kognitiivisen ja emotionaalisen kuormituksen tasosta, eikä sitä pystytä tarkkailemaan jatkuvasti ja pitkäkestoisesti. Kortisolitason mittaus on jonkin verran käytetty menetelmä, joka on tarkka, muttei myöskään jatkuva tai reaaliaikainen.

Moodmetric-mittaus kertoo erityisesti kognitiivisen ja emotionaalisen kuormituksen tasosta arjessa. Se perustuu ihon sähkönjohtavuuden mittaukseen, joka on tarkka kaikkina vuorokauden aikoina ja riippumatta siitä, onko henkilö levossa tai liikkeessä. Kahden viikon pituinen mittaus tuo stressitasosta tietoa, joka auttaa tekemään konkreettisia toimia jaksamisen avuksi. Objektiivinen ja luotettava mittaus voi auttaa asiakasta havahtumaan aktiiviseksi oman hyvinvoinnin toimijaksi.

 

Pyydä tarjous Moodmetric-mittauksesta

Lue lisää Moodmetric-mittauksesta työterveyshuollossa

 

OSA 3: Fysiologiset mittaukset stressin pitkäkestoisessa seurannassa

Stressin vaikutuksia voidaan mitata monella tavalla ja myös kliiniseen käyttöön soveltuvia menetelmiä löytyy useita. Laboratorio-olosuhteissa tehdyissä mittauksissa saadaan monipuolista ja tarkkaa tietoa. Mutta koska emme asu laboratoriossa, niiden avulla on vaikea tavoittaa arkielämän tapahtumista johtuvia stressitason vaihteluja.

Laboratoriomittaukseen soveltuvia stressinseurannan menetelmiä on ollut saaatavilla vuosikymmenien ajan. Näitä ovat esimerkiksi monilla tarkoilla sensoreilla tehtävä syke- ja sykevälinvaihtelun mittaus, erikoisosaamista vaativat mittaukset (sydänsähkökäyrän ja verenpaineen pitkäaikaisrekisteröinnit, autonomisen hermoston testit) sekä biokemialliset määritykset (hormonaaliset ja immunologiset määritykset verestä, syljestä, virtsasta).

Nämä mittaustavat palvelevat sairaaloita ja tutkimuslaitoksia, mutta eivät anna kattavaa kuvaa henkilön stressitasosta normaaliarjessa. Ylikuormitustilat kehittyvät pitkän ajan kuluessa, ja kroonistuneesta stressistä palautuminen voi viedä viikkoja tai kuukausia. Stressin pitkäaikaiseen fysiologiseen mittaukseen tarvitaan käyttäjäystävällisiä ja normaaliarkeen sopivia menetelmiä.

Kannettavat laitteet soveltuvat pitkäkestoiseen mittaukseen

Pitkäkestoista stressin mittausta voidaan tehdä vain kannettavilla laitteilla, joista ei koidu käyttäjälleen kohtuutonta vaivaa. Aktiivisuus- ja muut hyvinvointimittarit ovat tuoneet mahdollisuuden ymmärtää omaa fysiologiaa jokaisen ulottuville. Osa mittareista tekee päätelmiä myös käyttäjän stressitasosta.

Kliinisessä käytössä olevia fysiologisia mittausmenetelmiä stressin viikkoja tai kuukausia kestävään seurantaan ei vielä ole. Tällä hetkellä jatkuvaa ja pitkäaikaista stressin seurantaa voi tehdä sykevälivaihtelua tai ihon sähkönjohtavuutta mittaamalla.

Sykevälivaihtelu

eng. heart rate variability (HRV)

Terve sydän ei syki jatkuvasti samaan tahtiin. Sykevälivaihtelu tarkoittaa peräkkäisten sydämenlyöntien välisen ajan variaatiota. Sykeväli vaihtelee levossa kymmenistä jopa sataan millisekuntia.

Sykevälivaihtelu on kehon keino säädellä optimaalista verenkiertoa erityisesti aivoihin. Mitä enemmän vaihtelua lyöntien välissä on, sitä suurempi on parasympaattisen hermoston aktiivisuus – eli elimistön palauttavat toiminnot tekevät tehtäviään hyvin. Esimerkiksi pakene tai taistele -reaktio aktivoi sympaattisen hermoston, ja parasympaattinen toiminta menee pois päältä. Tällöin sykevälivaihtelu pienenee sydämen takoessa jatkuvasti samaa tahtia, sillä taistelussa pyritään pysymään hengissä eikä hienosäätämään kehon toimintoja.

Sydämen sykevälivaihteluun vaikuttavat eniten ikä, sukupuoli ja syketaajuus. Mitä korkeampi ikä ja leposyke, sitä pienempi vaihtelu. Sykevälivaihteluun vaikuttavat lisäksi mm. henkinen ja fyysinen stressi, tupa­kointi, alko­holi ja kah­vi, yli­paino, veren­paine, ve­ren rasvap­ro­fiili, soke­riarvot, tuleh­dus­te­kijät, masennus ja ahdis­tu­neisuus. Myös pe­rimä vai­kuttaa ­sy­ke­vä­li­vaih­teluun voimak­kaasti. Yksi­löl­linen vaih­telu on suur­ta, sik­si syke­vä­li­vaih­te­lulle ei voi asettaa sel­keitä raja-ar­voja. Mittauksissa tärkeää on huomioida lepo ja rasitus: kun syke kohoaa fyysisessä kuormituksessa korkealle, sykevälivaihtelu pienenee.

Sykevälivaihtelu on ilmiönä tunnettu 1960-luvulta asti ja terveydenhuollossakin sitä on käytetty jo pitkään. Tarkin tapa mittaukseen on sydänsähkökäyrä (elektrokardiogrammi eli EKG). Hyvinvointikäyttöön on tarjolla useita erilaisia laitteita, joista rinnasta mittaavat, esim. pannat tai liimattavat sensorit ovat tarkimpia. Ranteesta tai sormesta tehtynä mittauksen tarkkuus kärsii liikkeestä erityisesti korkeilla syketaajuuksilla.

Mittauksessa sydänkäyrältä lasketaan perättäisten jaksojen saman vaiheen välinen aika. Yleensä mitataan perättäisten R-piikkien (sydämen vasemman kammion supistuminen) välistä aikaa, R-R -intervallia. Sykevaihtelun analysoinnissa käytetään matemaattisia menetelmiä. Kehittyneellä algoritmiikalla sykevälivaihtelusta voidaan tehdä päätelmiä henkilön psyykkisestä ja fyysisestä kuormituksesta.

Sy­dämen syke­vä­li­vaih­telu on le­vossa ja rentou­tu­neena suur­ta, kun ih­minen on nuori, ter­ve, hyvä­kun­toinen ja -voin­tinen. Alhainen sykevälivaihtelu perusterveellä aikuisella voi antaa indikaatiota stressistä.

Ihon sähkönjohtavuuden muutos

eng. electrodermal activity (EDA), galvanic skin response (GSR), skin conductance response (SCR)

Sykevälivaihtelua pidempään tunnettu ilmiö on ihon sähkönjohtavuuden muutos. Psykologisten tekijöiden vaikutuksen ihon sähkönjohtavuuteen löysivät lähes samaan aikaan ranskalainen neurologi Féré (1888) ja venäläinen fysiologi Tarchanoff (1889). Ensimmäiset havainnot oli tehnyt jo kymmenen vuotta aiemmin ranskalainen terapeutti Vigouroux. Ilmiön lukuisista nimeämiskäytännöistä on englanniksi vakiintunut termi electrodermal activity (EDA).

Ihon sähkönjohtavuuden fysiologia

Ihon sähkönjohtavuus kasvaa, kun hikirauhasten kautta ihon pinnalle nousee hikeä. Sympaattinen autonominen hermosto aktivoi ihon pienet hikirauhaset (eccrine sweat glands) osana pakene tai taistele -reaktiota. Tämä tekee ihon sähkönjohtavuuden ilmiöstä tärkeää stressin seurannan kannalta. Se on erityisen merkittävää sillä ihon sähkönjohtavuutta säätelee autonomisen hermoston eri puolista vain sympaattinen osa. Parasympaattinen puoli ei vaikuta tähän toisin kuin muihin tahdosta riippumattomiin toimintoihin (1).

Ihon sähkönjohtavuuden mittaus

Mittaamiseen on kautta aikojen ollut tarjolla paljon laitteita, joilla voidaan tehdä laboratoriotason mittausta. Yleensä mittaus tehdään kämmenestä tai sormenpäistä elektrodeilla, jotka on johtimin yhdistetty vahvistimeen.

Käsittelemätön signaali on hyvin herkkä liikkeelle, joten useimmissa testiasetelmissa henkilön pitää olla liikkumatta. Tämä on aiemmin rajoittanut mittauksen laboratorioihin.

Viime aikoina puettavan teknologian kehitys on tuonut parannuksia myös ihon sähkönjohtavuuden seurantaan. Kehittyneet algoritmit ja signaalinkäsittely ovat pystyneet kompensoimaa liikeartefaktoja, ja puettavia ihon sähkönjohtavuuden mittareita on tullut markkinoille.

Kannettavuus on kiinnostavaa sekä psykologian että kliinisen käytön näkökulmasta (2). Psykologian piirissä kannettavat sensorit sallivat mittaukset henkilön normaalissa elämänpiirissä, mikä tuo arviointiin uutta näkökulmaa. Etuna on tutkimusprojektien kannalta lisäksi kannettavien laitteiden kohtuullinen kustannus.

Mittausyksikkö, parametrit ja mittauksen tarkkuus

Ihon sähkönjohtavuuden mittaus rekisteröi resistanssin eli sähköisen vastuksen (mittayksikkö ohmi) käänteisarvon konduktanssin (mittayksikkö siemens) kahden ihon pisteen välillä (3). Signaalilla on kaksi komponenttia: hitaasti muuttuva ihon johtavuustaso (skin conductance level, SCL) ja piikkimäinen ihon johtavuusvaste (skin conductace response, SCR), jonka amplitudi ja esiintymistiheys kertovat henkisestä vireystilasta (1). Ihon sähkönjohtavuuden muutos ei kerro henkilön tunnetilasta, eli vireystilan nousu voi johtua yhtä hyvin innostuksesta, paniikista kuin ärsyyntymisestä.

Mittaustarkkuus riippuu käytettävästä laitteesta, ympäristöstä sekä mistä kohtaa kehoa mitataan. Kämmenistä ja jalkapohjista saadaan paras vaste (4). Ikä ja sukupuoli vaikuttavat ihon sähkönjohtavuuden arvoihin jonkin verran. Ulkoinen lämpötila ja henkilön liikkeet vaikuttavat mittaussignaaliin, jota pitää oikeiden johtopäätösten tekemiseksi käsitellä.

Ihon sähkönjohtavuuden mittaus saadaan hyvin tarkaksi myös kannettavassa muodossa. Sitä voi jo tällä hetkellä tehdä kenttätutkimuskelpoisilla laitteilla.

Sovellutukset

Ihon sähkönjohtavuudella on paljon kliinisiä ja käytännön sovellutuksia, joista tunnetuin lienee valheenpaljastustesti. Psykologian tutkimuksessa ilmiön mittausta on sovellettu sen löytämisestä lähtien, myöhemmin esimerkiksi peli- ja käyttäjätutkimuksessa ja huippu-urheilussa.

 

Seuraavassa artikkelissamme kerromme, miten Moodmetric-älysormus mittaa ihon sähkönjohtavuutta.

Lähteet:
(1) Electrodermal Activity (Boucsein, 2012)

(2) Feasibility of an Electrodermal Activity Ring Prototype as a Research Tool (Torniainen, Cowley, Henelius, Lukander, Pakarinen, 2015)

(3) A short review and primer on electrodermal activity in human computer interaction applications (Benjamin Cowley, Jari Torniainen, 2016)

(4) Electrodermal Activity Sensor for Classification of Calm/Distress Condition (Zangróniz et al., 2017)

Moodmetric-mittauksen tieteellinen tausta ja käytännön sovellutukset käydään läpi viisiosaisessa sarjassa

  1. OSA 1: Pakene-tai-taistele -reaktio
  2. OSA 2: Pitkittynyt stressi – aivot tulkitsevat meidän olevan jatkuvassa vaarassa
  3. OSA 3: Fysiologiset mittaukset stressin pitkäkestoisessa seurannassa
  4. OSA 4: Moodmetric-älysormuksen toiminta ja mittausdatan tulkinta
  5. OSA 5: Moodmetric-mittaus ennakoivan työterveyshuollon välineenä