Henkisen kuormituksen mittaaminen osaksi työkykyjohtamista

Moodmetric-blogi: Henkisen kuormituksen mittaaminen osaksi työkykyjohtamista

Tiiminvetäjiä ja esimiehiä ovat jo pitkään saattaneet huolestuttaa poissaolotilastot ja työntekijäkeskusteluissa toistuvat jaksamisen ongelmat. Henkinen jaksaminen työkyvyn tekijänä on havaittu työntekijä- ja tiiminvetäjätasolla.

Halutaan tehdä jotain, mutta keinoja tuntuu olevan rajallisesti. Henkilöstön työhyvinvointiin on panostettu ja työilmapiiritutkimuksia tehdään säännöllisesti. Mitään yhtä tai selvää syytä ei ongelmiin tunnu olevan.

Viimeistään talousjohtajan raportti lisääntyneistä kustannuksista aloittaa johtotason keskustelun asiasta. Pitkän ajan trendi osoittaa mielenterveysongelmien kasvavaa osuutta sairauspoissaoloista ja ennenaikainen eläköityminenkin on yrityksessä näistä syistä koettu. Yrityksen työhyvinvointisuunnitelmaa päätetään tarkastella laajasti. Mitä se tällä hetkellä pitää sisällään?

Työturvallisuus ja fyysinen kuormitus

Työturvallisuus on ollut lakien ja säädösten piirissä pisimpään. Työsuojeluhallintoa uudistettiin 1970-luvulla ja tapaturmat työssä vähenivät aluksi jyrkästi, jatkaen sen jälkeen laskuaan tasaisemmin.

Fyysisen jaksamisen tukeminen on ollut osa monen yrityksen hyvinvointisuunnitelmaa jo pitkään. Esimerkiksi ergonomiaan liittyvät toimet ovat vaikuttaneet tuki- ja liikuntaelinsairauksien määrään ja hyvä fyysinen kunto nähdään tärkeänä työkykyyn vaikuttavana tekijänä. Enää tuskin löytyy yritykstä, joka ei tavalla tai toisella rohkaisi työntekijöitään pitämään huolta fyysisestä kunnostaan, ja esimerkiksi huomioimaan sydän- ja verisuonitautien riskit mahdollisimman aikaisin.

Työkyvyn uusin komponentti on henkinen jaksaminen ja mielenterveys. Se saattaa yritysten työhyvinvointisuunnitelmista vielä puuttua kokonaan tai toimet ovat vajavaisia. 

Henkinen kuormitus, miten lähteä tarttumaan asiaan?

Ensimmäinen tehtävä yrityksessä on myöntää asian olemassaolo.

On havaittava se, että yksilöstä riippuen henkisen kuormituksen määrä työssä voi olla suuri. Niin suuri, että se saattaa pitkittyessään johtaa sairauslomiin tai jopa työkyvyttömyyteen. Pitkittyneen stressin tuhoisista fysiologisista vaikutuksista kirjoitettiin viimeksi tänään (13.5.2019) Helsingin Sanomissa. Selvää lienee, että työnteon tuottavuus vähenee sitä ennen.

Ihmisillä on työn lisäksi arki, perhe ja vapaa-aika, jotka tuovat kuormitukseen oman osansa. Näistä työnantaja ei voi tietää. On pidettävä faktana, että ainakin ajoittain joidenkin työntekijöiden kokonaiskuorma ylittää jaksamisen rajat.

Jokaisessa yrityksessä voi työuupua, oli tilanne miten hyvä tahansa ilmapiirin, tilauskirjan tai vaikkapa talven aikana raportoitujen hiihtokilometrien suhteen. Tämä pitää tiedostaa, vasta sitten voidaan yhdessä lähteä miettimään millä keinoin henkisen kuormituksen tilannetta voisi kartoittaa. Käytännön toimiin on mahdollista ryhtyä pikaisestikin, sisäisesti tai yhdessä työterveyshuollon kanssa.

Hyvinvointisuunnitelma kannattaa käydä läpi ja varmistaa, että se sisältää ennakoivan henkisen hyvinvoinnin toimia. Aluksi voidaan tehdä esimerkiksi psyykkistä kuormitusta mittaava tutkimus ja määrittää jatkotoimenpiteitä sen perusteella. Toimenpiteitä ja organisaation reagointiherkkyyttä tulee parantaa jatkuvasti, kerran tehty suunnitelma ei riitä.

Henkisen hyvinvoinnin mittaaminen luotettavasti ja vaivattomasti on uutta

Henkistä hyvinvointia on aiemmin mitattu lähinnä kyselytutkimuksin. Niiden kyky kertoa organisaation nykytilasta on rajallinen, ellei kyselyiden kohde, ajoitus ja taajuus ole tarkasti mietitty ja jatkuvasti päivittyvä. Subjektiivisten kyselyiden lisäksi tarvitaan objektiivista tietoa.

Objektiivista dataa tuovat fysiologiset mittarit. Riittävän pitkä mittausjakso varmistaa sen, että tilanne ei ole kuva yhdestä hetkestä vaan kattaa erilaisia päiviä ja viikkoja.

Mittausten ensisijainen tarkoitus on auttaa yksilöitä havahtumaan. Ymmärtämään, mistä oma kuormitus muodostuu ja millaisin keinoin siihen voi vaikuttaa. Tavoite on, että ihminen löytää itselleen parhaat keinot stressinhallintaan sekä motivoituu ylläpitämään elämäntapamuutoksia. Tässä auttaa se, että yksilö saa reaaliaikaisesti palautetta omasta toiminnastaan.

Moodmetric-mittaus antaa tietoa henkisen kuormituksen tasosta

Moodmetric-älysormuksella tehtävä reaaliaikainen mittaus antaa jatkuvaa tietoa kuormitustasosta, ja miten päivän tekemiset tasoon vaikuttavat.

Kahden viikon Moodmetric-mittausjakso on riittävä henkisen kuormituksen kartoittamiseen. Tällöin jakson voi uusia vaikka vuoden päästä tai tarpeen mukaan. Jos tasot ovat hyvin korkeat, on jakson jatkamisesta tai muista toimenpiteistä hyvä sopia esimerkiksi työterveyslääkärin tai hoitajan kanssa.

 

Artikkelin alussa olevan esimerkin yritys on kuvitteellinen, mutta tilanne tuttu monella työpaikalla. Pohditaanko teidän yrityksessänne samoja asioita? Pyydä tarjous Moodmetric-mittauksesta tai kysy asiantuntijaltamme, miten voitte lähteä liikkeelle henkisen kuormituksen kartoituksessa:

Henna Salonius +358 44 309 6997 [email protected]

Pyydä tarjous Moodmetric-mittauksesta

Reaaliaikainen mittaus motivoi kiinnittämään huomiota jaksamiseen joka päivä

oodmetric-blogi: Reaaliaikainen mittaus motivoi kiinnittämään huomiota jaksamiseen

Viime aikoina lehtien palstoilla on saanut tilaa henkinen jaksaminen, työ- ja opiskelu-uupumus sekä burnout-kertomukset. Nämä tarinat kertovat jälkikäteen reagoinnista, tilanteista joissa stressi on jo päässyt kroonistumaan ja voimien loppuminen usein tulee yllätyksenä.

Psyykkisen kuormituksen hallinnassa katse pitää siirtää ennakointiin ja stressin kroonistumisen ennaltaehkäisyyn.

Yrityksille ja työterveyshuollolle on jo tarjolla työkaluja, joilla saadaan objektiivista, reaaliaikaista dataa yksilöiden henkisestä kuormituksesta. Oikein käytettynä nämä mittarit toimivat tehokkaina ennakoivan stressinhallinnan välineinä.

Mittarilla on väliä

Fyysistä kuntoaan kehittävä tai levon aikaisesta fyysisestä palautumisesta kiinnostunut hyötyy erilaisista aktiivisuusmittareista, joilla usein seurataan sykettä tai sykevälinvaihtelua.

Kiire, ahdistus, hallinnan tunteen menettäminen, ja positiivisella puolella innostus ovat kognitiivisesti ja emotionaalisesti stressaavia tiloja. Näiden havaitsemiseen on mittaustapoja, jotka tavoittavat jopa yksittäiset reaktiot, kuten yllättymisen.

Jos tavoitteena on ymmärtää paremmin psyykkistä kuormitusta, Moodmetric-mittaus tuo juuri tarvittavaa tietoa. (Lue lisää: Mitä Moodmetric-sormus mittaa.)

Tavallisen sormuksen tapaan pidettävä Moodmetric-älysormus on mittari, joka kerää tarkkaa tietoa psyykkisen kuormituksen tasosta kellon ympäri. Reaaliaikaisesti oman puhelimen sovelluksesta näkyvä mittaustulos motivoi kiinnittämään huomiota omiin valintoihin ja työssä jaksamiseen joka päivä.

Miksi mittauksen reaaliaikaisuus on tärkeää?

Me kaikki kaipaamme palautetta. Parhaiten palaute toimii, kun sen saa nopeasti. Tällöin se sekä havahduttaa että motivoi ja jättää paremman muistijäljen.

Reaaliaikainen mittaus myös koukuttaa positiivisella tavalla, se laittaa kokeilemaan asioita. Miten stressitasoni laskee, jos teen 5 minuutin hengitysharjoituksen?

Reaaliaikainen henkisen kuormituksen mittaaminenEsimerkki: Palaveri kestää yhdestä kahteen. Aihe on innostava, osanottajat tuovat esiin uusia ideoita, työ sujuu ja päätöksiä tehdään. Moodmetric-sormuksen käyttäjä seuraa vireystasoaan koko palaverin ajan ja näkee sen vaihtelevan 45 ja täyden 100 välillä. Vaihtoehtoisesti hän vilkaisee keskiarvon ja graafisen kuvan palaverin ajalta heti sen päätyttyä. Hän toteaa, että fiilis oli positiivinen ja vireystila korkea – kyseessä oli positiivinen stressi. Taitavasti hän osaa pitää pienen hiljaisemman hetken rauhallisessa ympäristössä ennen seuraavaa tehtävää. Vireystaso laskee, sympaattinen hermosto rauhoittuu ja keho sekä mieli saavat lepohetken.

Riittävän pitkä, kahden viikon mittausjakso on luotettava. Se sisältää sopivasti erilaisia päiviä, eikä yksittäinen poikkeava vuorokausi vaikuta merkittävästi kokonaiskuvaan.

Moodmetric-mittaus antaa tietoa henkisen kuormituksen tasosta

Oikea mittari lisää itsetuntemusta ja auttaa rajanvedossa. Mittarit voivat olla avuksi jaksottain tai jatkuvasti, kunnes henkilön hallinnan tunne henkisen kuormituksen suhteen on kohentunut.

Moodmetric-älysormuksella tehtävä reaaliaikainen mittaus antaa jatkuvaa tietoa kuormitustasosta, ja miten päivän tekemiset tasoon vaikuttavat.

Kahden viikon Moodmetric-mittausjakso on riittävä henkisen kuormituksen kartoittamiseen, jos tasot ovat normaalit. Tällöin jakson voi uusia vaikka vuoden päästä tai tarpeen mukaan. Jos tasot ovat hyvin korkeat, on jakson jatkamisesta tai muista toimenpiteistä hyvä sopia esimerkiksi työterveyslääkärin tai hoitajan kanssa.

Pyydä tarjous Moodmetric-mittauksesta työyhteisöllesi