OSA 2: Pitkittynyt stressi – aivot tulkitsevat meidän olevan jatkuvassa vaarassa

Autonomisen hermoston tehtävä on säädellä kehon toimintoja tilanteen vaatimalla tavalla. Kun henkilö nukkuu, toimivat kehoa palauttavat ja hoitavat järjestelmät. Lounaan jälkeen kehon tehtävä on sulattaa ruoka tehokkaasti ja korjata siitä saatava energia talteen. Henkeä uhkaavan vaaran edessä ruuansulatus tai immuunipuolustus ovat tarpeettomia – ne laitetaan pois päältä ja tuodaan lisävoimaa esimerkiksi kamppailussa tarvittaville lihaksille.

Autonominen hermosto toimii pääosin tahdosta riippumatta ja vastaa monista tärkeistä elintoiminnoista kuten verenpaineen- ja lämmönsäätelystä, ruuansulatuksesta, lisämunuaisen toiminnasta ja syljenerityksestä. Se hermottaa sisäelinten seinämissä olevaa sileää lihaskudosta ja sydänlihaskudosta, jotka vastaavat tahdosta riippumattomien lihasten toiminnasta. Autonominen hermosto pitää meidät hengissä ilman että meidän täytyy tietoisesti tehdä asioita sen eteen.

Autonominen hermosto jaetaan parasympaattiseen ja sympaattiseen hermostoon, jotka toimivat vastaparina. Parasympaattinen hermosto hidastaa sydämen sykettä, supistaa keuhkoputkia, nopeuttaa ruuansulatusta ja edistää paranemista. Se pyrkii rentouttamaan kehon ja pitämään elintoiminnot vakaina. Parasympaattinen hermosto on aktiivisimmillaan levon aikana.

Sympaattinen hermosto säätelee niinikään monien elinten toimintoja. Sen toiminta vilkastuu stressitilanteissa ja kovassa fyysisessä rasituksessa.

Yleensä sympaattinen ja parasympaattinen hermosto toimivat hyvässä yhteistyössä, mutta kuten keinulauta. Kun toisen toiminta kiihtyy, toisen hidastuu. Esimerkiksi stressireaktiossa sympaattinen hermosto menee hälytystilaan ja toimii hetkessä maksimivoimalla. Tällöin parasympaattinen toiminta seisahtuu, ja esimerkiksi suolen toiminta lähes pysähtyy.

Täydellinen sympaattisen ja parasympaattisen hermoston yhteistoiminta mahdollistaa hienovaraisen ja nopean elintoimintojen säätelyn joka tilanteessa.

Pakene tai taistele -reaktio on tarkoitettu nopeasti syntyvään ja ratkeavaan tilanteeseen. Nykyihmisellä stressireaktio voi jäädä huomaamatta päälle, eikä parasympaattinen hermosto pääse palauttamaan elimistöä lepotilaan.

Pitkäaikaisessa stressissä elimistön kortisolitaso on jatkuvasti ylhäällä

Jatkuva stressi pitää hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaiskuori -akselin aktiivisena. Se on ikään kuin pitkään joutokäynnillä oleva moottori pumpaten elimistöön stressihormoneja, erityisesti kortisolia.

Kortisoli auttaa elimistöä kohtaamaan vaaran, mutta samalla se kuitenkin vaimentaa immuunijärjestelmän. Evoluution kannalta tämä oli järkevää: jos krokotiili uhkaa, on järkevää laittaa tarpeettomat järjestelmät kehosta hetkeksi pois päältä ja käyttää kaikki energia taisteluun.

Immuunipuolustus heikkenee ylikuormitustilassa, joten jatkuva stressi voi johtaa infektiokierteeseen. Stressitekijöillä on havaittu olevan vaikutuksia myös autoimmuunisairauksien puhkeamiseen, sydän ja verisuonitauteihin ja syövän syntyyn. Jatkuvat adrenaliinipiikit voivat vaurioittaa verisuonia, nostaa verenpainetta ja lisätä sydänvaivojen riskiä.

Huolestuneisuus ja pelko lisäävät stressiä, mikä edelleen aktivoi sympaattista hermostoa. Näin oireilu jatkuu – samalla palautuminen rentoutumalla ja nukkumalla vaikeutuu entisestään. Kova henkinen kuormitus toipilasvaiheessa saattaa olla jopa yhtä kohtalokasta kuin fyysinen rasitus. Töiden tekeminen sairaslomalla ei ole sitä mitä kehomme toivoisi.

stressi vaikuttaa keskittymiseen, muistiin ja ruokahaluun

Pitkäaikaisessa stressissä aivot ovat jatkuvasti siinä käsityksessä, että fyysinen taistelu käynnistyy hetkellä millä hyvänsä. Kortisolin avulla elimistö pyrkii pitämään maksimimäärän energiaa saatavilla. Se lisää ruokahalua ja tehostaa ylimääräisen ravinnon varastointia, mikä saattaa johtaa painonnousuun.

Kortisolia erittyy myös aivojen hippokampukseen, jolla on tärkeä rooli muistin toiminnassa ja oppimisessa. Stressaantuneella uuden oppiminen hidastuu ja tunteiden käsittely vaikeutuu, ilmenee keskittymisvaikeuksia ja muistihäiriöitä.

Jatkuva stressi ei ole pikkujuttu. Työstressin vaikutusta myös kuolleisuuteen on tutkittu:

Tutkimukseen osallistui yhteensä 812 työntekijää ja heitä seurattiin keskimäärin 25,6 vuotta. Työntekijät, joilla oli korkea työstressi, korkeat työvaatimukset yhdistettynä alhaisella työnohjauksella, oli 2,2-kertainen riski kuolla sydän- ja verisuonisairauteen verrattuna alhaisen työstressin kollegoihin. Vastaava riskisuhde oli työntekijöillä, joilla oli ponnistelu-palkitsevuus-epäsuhta (matala palkka, sosiaalisen arvostuksen puute, vähemmän uramahdollisuuksia suhteessa työhön tehtävään ponnisteluun) oli 2.4-kertainen kuolleisuusriski (Kivimäki et al., 2002)

Burnout

Kova stressi ei jatku loputtomiin ilman seurauksia. Burnout eli loppuunpalaminen on koko elimistön vakava häiriö. Se mielletään arkipuheessa usein psyykkiseksi tilaksi, mutta takana ovat samat elimistön reaktiot kuin lyhytkestoisessa stressissä. Samanaikainen psykologinen, hermostollinen, aineenvaihdunnallinen ja immuunipuolustuksen ylikuormittuminen saattaa olla niin vaikea, että täydellinen toipuminen on äärimmäisen hidasta tai jopa mahdotonta.

Burnoutin paras hoito on ennaltaehkäisy. Henkilön itsensä saattaa olla vaikea ilmaista tilanteen vakavuutta, sillä itseä ja oletettua työtahtia verrataan helposti työtovereihin. Kulissit pyritään pitämään kunnossa ja vielä hetki ennen romahtamista saattaa kaikki näyttää ulkonaisesti normaalilta.

Keskustele ystävien, kollegoiden, esimiehen tai työterveyslääkärin kanssa aina, jos arvelet olevasi ylikuormittunut. Uni on hyvä indikaattori.

Uni, aivot ja stressi

Kun elämä on kuormituksen suhteen tasapainossa, ihminen palautuu nopeista stressireaktioista ja myös pidemmistä kuormitusjaksoista. Näitä voivat aiheuttaa esimerkiksi vauvavuosi, talon rakennus, hektinen opiskelu- tai työprojekti. Kun palautumista on riittävästi , ihminen pääsee myös vaikeiden jaksojen yli.

Uni on palauttavista keinoista tärkein, samalla se on hyvä tasapainon indikaattori. Pitkään jatkuneet unen häiriöt kertovat usein stressistä, ja vähäinen uni taas vähentää stressinsietoa entisestään.

Aivot tarvitsevat unta. Unen aika tapahtuu paljon asioita joita nukkuja ei huomaa. Aivoille tehdään perusteellinen vuorokausihuolto jotta fyysisesti ja psyykkisesti voisimme hyvin.

Terveyttä ei ole ilman hyvää unta. Unen merkitys jaksamiselle tulee kaikille eteen viimeistään, kun ei saa nukuttua tarpeeksi. Pahimmillaan elämä on sumussa elämistä ja pakollisten asioiden yli rämpimistä. Valitettavasti uniongelmat ovat niin yleisiä, että niitä pidetään normaalina. Mutta näin ei ole – normaalia on nukkua hyvin.

Kun pääsääntöisesti uni on levollista ja aamulla olo on pirteä, pystyvät keho ja mieli joka päivä hyviin suorituksiin. Kehossa säilyy tasapaino.

Lue lisää unesta artikkelissamme Se ainoa uudenvuodenlupaus 

Pertti Panulan artikkeli aiheesta Stressi ja aivot lääkietieteellinen aikakauskirja Duodecimissä

Moodmetric-mittauksen tieteellinen tausta ja käytännön sovellutukset käydään läpi viisiosaisessa sarjassa
  1. OSA 1: Pakene-tai-taistele -reaktio
  2. OSA 2: Pitkittynyt stressi – aivot tulkitsevat meidän olevan jatkuvassa vaarassa
  3. OSA 3: Fysiologiset mittaukset stressin pitkäkestoisessa seurannassa
  4. OSA 4: Moodmetric-älysormuksen toiminta ja mittausdatan tulkinta
  5. OSA 5: Moodmetric-mittaus ennakoivan työterveyshuollon välineenä 

 

 

OSA 1: Pakene tai taistele -reaktio

Kun kyse on elämästä ja kuolemasta, keho ei jätä meitä pulaan. Se valmistautuu taistelemaan monin keinoin, joilla evoluutio on meidät varustanut.

Aivojen mantelitumake on vastuussa pelon prosessoinnista ja uhkatilanteen arvioinnista tulkitsemalla ääniä ja kuvia. Aiemmin opitun perustella mantelitumake määrittää kohdatun krokotiilin vaaralliseksi, ja lähettää välittömästi hätäsignaalin hypotalamukseen. Tämä toimii eräänlaisena komentokeskuksena, joka aktivoi sympaattisen hermoston.

Sympaattinen hermosto käynnistää pakene tai taistele -reaktion

Uhkatilanteessa aivot saavat kehoon vapautumaan ensin adrenaliinia ja noradrenaliinia. Käynnistyy taistele tai pakene -reaktio, jonka myötä pulssi nousee, sydämen iskuvoima kasvaa ja lihasten verisuonet laajenevat. Ihon ja sisäelinten verisuonet puolestaan supistuvat ja verenpaine nousee. Keuhkoputket laajenevat, jolloin ilma virtaa paremmin keuhkorakkuloihin.

Varastoitua sokeria ja rasvaa alkaa vapautua lihasten käyttöön, ruuansulatus hidastuu ja silmäterät laajenevat. Ihon pinta lämpenee ja hikoaa, mikä nostaa sähkönjohtavuutta. Kämmenten hikoaminen parantaa tarttumisotetta – mahdollisesti on kiivettävä puuhun pakoon.

Nämä havaittavat reaktiot aiheuttaa äärimmäisen nopea kemiallinen prosessi kehossamme. Kaikki tapahtuu tahdosta riippumattomasti. Ihminen on silmänräpäyksessä valmis toimintaan, ja pakenee krokotiilia jo ennen kuin ehtii pohtia mitä tehdä.

Termin kehittäjä Walter B. Cannon

Termin pakene tai taistele kehitti tohtori Walter B. Cannon vuonna 1915. Hän opiskeli Harvardin yliopistossa ja jatkoi siellä opettajana psykologian laitoksella. Cannon kiinnostui erityisesti laboratorioeläinten fyysisistä reaktioista paineen alla.

Kun hän tutki eläinten ruuansulatusta, hän havaitsi pelokkaan eläimen vatsassa fyysisiä muutoksia. Cannon halusi ymmärtää ilmiötä paremmin, ja jatkoi tutkimuksiaan eläinten kehossa tapahtuvista muutoksista stressin aikana kahden vuosikymmenen ajan.

Cannon määritteli myös uudestaan aiemmin esitellyn termin homeostaasi, joka tarkoittaa elimistön sisäistä tasapainoa. Keho pyrkii pysymään mahdollisimman vakaana muutoksista huolimatta ja tavoittelee tietynlaista tasapainoa. Esimerkiksi verensokerin nousu aiheuttaa janon, ja juomalla nestettä saadaan sokerin määrä elimistössä tasapainoon. Cannonin mukaan myös akuutista stressireaktiosta palautuminen on kehon pyrkimystä homeostaasiin.

Stressin homeostaattisen määritelmän mukaan ‘stressi on tila, missä odotukset – geneettisesti ohjelmoidut, opitut tai ympäristön ohjaamat – eivät vastaa käsitystä sisäisen tai ulkoisen ympäristön senhetkisestä tai odotetusta tilasta. Tämä odotusten ja oletetun tilanteen välinen ero aiheuttaa ihmisessä stressireaktion.’

Vaaratilanteen jatkuessa

Palataan vaaraan, jonka kohtasimme. Jos havaittu krokotiili onkin valtava pehmoeläin, voi vetäistä syvään henkeä ja naurahtaa helpotuksesta.

Jos uhka on todellinen ja taistelu väistämätön, aktivoituu ensimmäisen adrenaliinipiikin ehtyessä hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaiskuori -akseli. Sen tehtävänä on pitää sympaattinen hermosto aktiivisena niin pitkään kuin tarvitaan.

Lisämunuaisen toiminnan käynnistyessä alkaa vereen vapautua stressihormoni kortisolia, jolla on monia tehtäviä. Se pitää mm. veren sokeritason riittävän korkeana stressitilanteiden aikana. Lisämunuaisen kautta tulevia hormonaalisia vaikutuksia kutsutaan välillisiksi stressin vaikutuksiksi, koska ne toimivat verenkierron kautta. Nämä vaikutukset ovat havaittavissa 20–30 sekunnissa. Artikkelin alussa kuvattiin välittömiä vaikutuksia, jotka tulevat suoraan sympaattisen hermoston ansiosta parissa sekunnissa.

Stressireaktiosta palautuminen

Kun uhka on voitettu, eivätkä aivot enää havaitse riskejä ympäristössä, otsalohkolle välittyy ’peru hälytys’ -viesti, sympaattisen hermoston hälytysmerkit vaikenevat, ja mantelitumake saa parasympaattisen hermoston palauttamaan elimistön normaaliin rentoutuneeseen tilaan.

Keholta menee noin 20 minuuttia fyysiseen palautumiseen akuutista stressireaktiosta, adrenaliinilisä vaikuttaa puolesta tunnista tuntiin. Lisämunuaisten erittämien hormonien vaikutus alkoi myöhemmin, ja myös kestää pidempään. Kun stressitekijää ei enää esiinny, kortisolinkin tuotanto kehossa loppuu ja tasapainotila saavutetaan parasympaattisen ja sympaattisen hermoston välille.

Sympaattinen hermosto ja hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaiskuori -akseli pitävät stressireaktion yllä niin kauan kuin on tarpeen. Ihminen on rakennettu kohtaamaan vaaroja ja taistelemaan hengestään tilanteissa, jotka syntyvät nopeasti mutta usein myös ratkeavat pian. Aktivoituminen ja valmius hyökkäykseen ovat normaaleja reaktioita, samoin kuin innostus ja voitonriemu.

Multitaskaus, verot, korot, korkojen korot, piinaava kollega ja hajoavat kodinkoneet – näistä ei ollut tietoa evoluution alkuaikoina. Adrenaliinipiikkiä ei saa taistelemalla purettua, kun vastapuolena on puhelinlasku.

Mitä kehossa tapahtuu, kun stressivaste jää päälle? Lue artikkelisarjamme osa 2 (linkki alla).

Kuva ja tiedot Walter Cannonista: 

https://home.cc.umanitoba.ca/~berczii/hans-selye/walter-cannon-fight-or-flight-response.html

Moodmetric-mittauksen tieteellinen tausta ja käytännön sovellutukset käydään läpi viisiosaisessa sarjassa
  1. OSA 1: Pakene-tai-taistele -reaktio
  2. OSA 2: Aivojen tulkinta jatkuvasta vaarasta johtaa pitkittyneeseen stressiin
  3. OSA 3: Fysiologiset mittaukset stressin pitkäkestoisessa seurannassa
  4. OSA 4: Moodmetric-älysormuksen toiminta ja mittausdatan tulkinta
  5. OSA 5: Moodmetric-mittaus ennakoivan työterveyshuollon välineenä