Kun stressi pääsi kroonistumaan

Olen käyttänyt Moodmetric-sormusta säännöllisesti parin vuoden ajan. Alussa, kun elämä ei ollut kovin hektistä, en tuntenut itseäni erityisen stressaantuneeksi. Tsekkailin stressitasojen vaihteluita Moodmetricin mobiilisovelluksesta aina silloin tällöin, mutta koska tasoissa ei ollut mitään erityistä, en ollut huolissani.

Kunnes tuli tammikuu 2016.

Huomasin kroonistuneen stressin ensimmäiset merkit jo joululomalla. Toivottomuuden tunne ja kyynisyys olivat alkaneet nostaa päätään, sillä kaksi ja puoli vuotta melko raskasta perhe-elämää oli vienyt voimat totaalisesti. Perheemme koko oli muuttunut merkittävästi muutama vuosi aiemmin, kun lapsiluku muuttui yhdestä kolmeen kerralla. Ilman kunnollista turvaverkkoa, puolisoni ja minä työskentelimme koneenomaisesti huolehtiaksemme perheestämme. Lopulta olimme niin uupuneita, että ainoa asia, joka piti toivoa yllä, oli mahdollisuus käydä töissä “lepäämässä”. On hieman nurinkurista, että täytyy mennä töihin palautuakseen perhe-elämästä.

Töissä kroonisen stressin oireet ilmenivät muistiongelmina. Kollegani saivat useat makeat naurut alkaessani unohdellessa asioita. Saatoin esimerkiksi palaverissa kehua hyvin tehtyä työtä kuullakseni, että olin itse ollut osallisena siinä muutama viikko aiemmin.

Tammikuun lopulla huomasin muutokset fyysisessä kunnossa, vaikka treenimäärä ei ollut muuttunut. En enää suoriutunut normaaleista kahvakuulaharjoituksista, joiden avulla olin ylläpitänyt lihaskuntoa edellisinä vuosina. Tunsin itseni todella väsyneeksi. Halusin treenata, mutta en vain yksinkertaisesti jaksanut.

Sitten tuli ensimmäinen flunssa. Ja toinen. Ja kolmas. Pian huomasin, että olin ainoa perheessämme, joka oli jatkuvasti kipeänä. (Heinäkuun loppuun mennessä olin ollut kipeänä lähes kymmenen kertaa). Immuunijärjestelmäni oli heikentynyt.

Maaliskuussa otin tietoisen riskin lähtiessäni osakkaaksi Moodmetriciin. Yrittäjyys oli ollut haaveena pitkään, mutta olin hieman epäileväinen ajoituksen suhteen. Tiesin, että innostukseen liittyvän positiivisen stressin lisääminen pahimpiin ruuhkavuosiin saattaisi olla haastava yhdistelmä. Malttaisinko laittaa riittävästi paukkuja palautumiseen?

Huhtikuussa huomasin, että Moodmetric-lukemani olivat epätyypillisen korkealla. En ollut kuitenkaan kovin huolissani, sillä nukuin edelleen yöt todella hyvin ja koin palautuvani riittävästi. Kaiken kaikkiaan olin kuitenkin taas toiveikas tulevaisuuden suhteen ja hommia oli mukava paiskia.

Kevät ja alkukesä 2016 olivat hektistä ja jännittävää aikaa. Työstimme firman visiota ja strategiaa uuteen uskoon, ja kävimme niistä paljon keskusteluja eri tahojen kanssa. Kannustava palaute lisäsi innostusta ja toisinaan oli vaikea pidättäytyä työskentelemästä yömyöhään. Toisaalta olin kuitenkin jo alkanut hieman kyseenalaistaa kykyäni suoriutua töistä ja tuntui, etten saa aikaan riittävästi. Tuolloin alkoi olla jo selvää, että nyt käydään ylikierroksilla. Toivoin, että jaksaisin kuitenkin vielä kesälomaan saakka.

Kesäloman alkaessa huokaisin helpotuksesta – olin selvinnyt turvapuomin toiselle puolelle. Nyt olisi aikaa rentoutua ja palautua.

Tunne kesti tosin vain hetken, sillä aloin kärsiä univaikeuksista. Kävin niin ylikierroksilla, että en saanut nukahdettua illalla. Nukkumaanmenosta tuli mörkö, joka ei enää ollutkaan yhtä miellyttävä asia kuin ennen. Ei kovin palauttavaa lepäämistä, kun makaa valveilla vielä kello kolme yöllä sydän rinnassa jyskyttäen.

Lienee selvää, että kesäloma tuli kohdalleni liian myöhään. Moodmetric-lukemat kirkuivat punaista. Olin laiminlyönyt palautumisen ja ylittänyt rajan, jota ei pitäisi. Olen erittäin tietoinen siitä, että univaikeuksien kanssa ei kannata pelleillä.

Tuolloin päätin, että aktiivinen palautuminen on yksinkertaisesti vain saatava mahtumaan päivittäiseen elämään. Säännölliset mindfulness-harjoitukset, palauttava liikunta, riittävä uni ja ruovaliomuutokset – kirjoittelen näistä ja muista keinoistani stressitasojen laskemiseksi pian lisää.

Ja hei, onneksi lapset kasvaa!